
Professionals.fi - Työkalu osaamisesi markkinointiin
Osaajaportaalin tavoitteena on saada mahdollisimman moni ammattilainen työllistymään olemassa oleviin tai Varsinais-Suomeen sijoittuviin uusiin yrityksiin ja tarjota yrityksille osaajia. Portaaliin rekisteröitymällä voi työn lisäksi hakea anonyymisti myös harjoittelupaikkaa, opinnäytetyöpaikkaa tai kumppaneita.
Tuoreen tutkimuksen mukaan kansa on valmis uhrauksiin työllisyyden parantamiseksi. Mikä seuraavista vaihtoehdoista on lähimpänä omaa mielipidettäsi?
21.2.2012
JobCafén toiminnan päättyminen Kivikukkarossa asettaa uusia haasteita myös verkkopalvelullemme. Sisällöt kaipaavat kokonaisvaltaista uudelleenarviointia. Uskomme vahvasti, että palvelusta tulee entistäkin parempi, mutta pyydämme käyttäjiltä hieman kärsivällisyyttä, sivustomme on jonkin aikaa työstettävänä. Kuitenkin esimerkiksi linkkihakemisto ja tapahtumakalenteri toimivat normaalisti.