Tervehdys JobCafésta!
Koko syksyn olemme saaneet lukea lehdistä jatkuvasti huonoja uutisia maamme talous- ja työmarkkinatilanteen heikkenemisestä. Kansainvälisen finanssikriisin laaja-alaisimmista vaikutuksista maamme talouteen on tehty varsin toisistaan poikkeavia ennusteita: jotkut asiantuntijat ennakoivat auttamattomasti taantumaa ja jopa lamaa kehottaen kansalaisia säästäväisyyteen, toiset taas uutisoivat pikemminkin kasvun heikkenemisestä ja suhtautuvat myönteisesti kuluttamiseen. Näiden ristiriitaisten viestien paineessa tavallisen kansalaisen on vaikea ottaa selkoa siitä, miltä koko maamme taloudellinen tilanne näyttää ja miten se tulee heijastumaan tulevaisuudessa jokapäiväiseen elämään muutenkin kuin suurentuneen kauppalaskun ja korkeampien lainankorkojen myötä. Työmarkkinauutisia ei kuitenkaan kannata jättää synkkien uutisten pelossa lukematta, sillä piilotyöpaikkoja on edelleen. Varsinais-Suomen piilotyöpaikoista voi ammentaa tietoa JobCafén nettisivujen työmarkkinauutiset-osiosta. Lisäksi Varsinais-Suomen tutkimus- ja ennakointipalvelu tarjoaa luettavaksesi ajankohtaisia tutkimuksia ja tiedotteita.
Kaupalla menee hyvin
Kauppa kukoistaa, vaikka teollisuudessa ja erityisesti rakennusalalla suhdannehuippu on jo ohitettu ja niiden työmarkkinatilanne on selvästi heikentynyt. Uhkakuvat lamasta eivät ole vieneet kaupan alan yrittäjien uskoa kuluttajien ostovoimaan, sillä Varsinais-Suomessa ja erityisesti Turun seudulla kaupan investoinnit ovat yhä kasvusuunnassa. Uusia yrityksiä perustetaan vilkkaasti ja tulevat kauppakeskukset Skanssi, Magneetti ja uusimpana tulokkaana Pilotti, monipuolistavat tarjontaa entisestään.
Kaupan ala on myös merkittävä työllistäjä alueellamme, ja viime aikoina työvoiman kysyntä on ollut alalla tarjontaa laajempaa. Varsinais-Suomen tutkimus- ja ennakointipalvelun ammattibarometri 2008-2009 ennakoi vuoden päästä pulaa myyjistä, myyntiedustajista sekä puhelinmyyjistä. Tuoreimman Varsinais-Suomen työllisyyskatsauksen mukaan avoimet työpaikat ovat lisääntyneet erityisesti kauppaedustuksen ja konttorimyynnin puolella. Myös työttömyys on vähentynyt noin 10 prosentilla kaikissa kaupallisen työn tehtävissä.
Oletko sinä miettinyt työllistymistä kaupan alalle? Tule kuulemaan kaupan alan koulutus- ja työllistymismahdollisuuksista JobCaféhen tiistaina 7.10. kaupan alan treffitapahtumaan, jossa paikalla on sekä yritysten edustajia että kouluttajia. Osa-aikatienesteistä taas voit kysellä suoraan työantajilta osa-aikatyötapahtumassamme 23.10.
Varsinais-Suomen työllisyystilanteesta
Tuoreimman Varsinais-Suomen työllisyyskatsauksen 8/2008 mukaan työttömyys vähenee edelleen kaikissa ammattiryhmissä rakentamista lukuun ottamatta, mutta jonkin verran hitaammin kuin aikaisemmin. Elokuun lopussa työttömien osuus työvoimasta oli Varsinais-Suomessa 5,9 prosenttia. Eniten avointen työpaikkojen määrä on vähentynyt rakentamisessa ja sosiaali- ja terveysalalla. Työvoiman kysyntä taas on kasvanut eniten hallinnon ja toimistotyön ammateissa.
Nykyisestä epävarmasta tilanteesta huolimatta yritykset eivät ole jäädyttäneet rekrytointejaan vaan myös JobCaféssa pidetään lokakuun aikana useita rekrytointitilaisuuksia, joten tarkkaile ahkerasti tapahtumakalenteriamme!
Reipasta lokakuun alkua!
T: JobCafén posteljooni